Kenttäpostia -riipukset

Roskalavat saattavat olla oikeita aarrekammioita! Tiedäthän, sellaisia joihin törmäät kävellessäsi kadulla ja jonne on ihan pakko kurkistaa, koska et voi ikinä tietää mitä sinne on hylätty. Minä tunnustan kurkistelevani ja minä tunnustan penkovani, mutta se on niin vastustamattoman ihanaa ja hienot löydöt tekevät minut iloiseksi!

Eräänä kesäpäivänä kurkistelin Turkulaisella kadulla olleelle roskalavalle ja tein löydön, joka tavallisuudesta poiketen teki mieleni haikean surulliseksi. Löysin nipun kirjeitä, jotka joku oli julmasti viskannut menemään! Kirjeet olivat vuosilta 1939-1944 eli talvi- ja jatkosodan ajalta. Sotamies Olli oli kirjoittanut kirjeitä rintamalta kotiin tyttöystävälleen Lealle. Miten joku oli voinut luopua jostain näin arvokkaasta? Kirjeet oli kirjoitettu kauniilla käsialalla ja suurella rakkaudella. Kirjeistä välittyi toivo paremmasta huomisesta ja huoli kotona olevista rakkaista, mutta ne eivät sisältäneet yhtäkään negatiivista mainintaa esimerkiksi oloista rintamalla. Kirjeissä sotamies Olli huolehtii rakkaansa polkupyörän korjaamisesta ja neuvoo kuka tuttavapiiristä olisi paras henkilö uuden hellan asentajaksi. Hän kutsuu Leaa nimillä rakkaani, typykkäni, aurinkoni, kukkani. Viimeinen kirje oli kirjoitettu jatkosodan jälkeen eli kirjeiden kirjoittaja selvisi sodan koettelemuksista hengissä. Ehkä rakkaus ja toivo kannattelivat häntä?

Kerroin kirjeistä anopilleni. Hän on tehnyt elämäntyönsä puolustusvoimissa ja sotahistoria on hänen alaansa. Koska kirjeissä ei mainittu sukunimiä eikä palveluspaikkojen mainitseminen sotasensuurin ja turvallisuuden takia ollut sallittua, ei meillä ollut eväitä lähteä etsimään sotamiestä tai hänen rakastettuaan. Halusin kuitenkin jollain lailla säilyttää kirjeet ja kunnioittaa heidän tarinaansa. Niin syntyi Kenttäpostia -korusarja, joista jokainen riipus on uniikki pala Ollin ja Lean tarinaa.